Vitsi mikä päivä. Mielialat vaihdellu kokoajan. On ollu hyvää fiilistä ja on ollu huonoa fiilistä. Pihalla on ollu lämmintä ja mä oon pysynny aika visusti sisällä osastolla, jos ei nyt lasketa lähikaupassa käyntiä. No joo kävin mä mummulla kahvilla ystävän kanssa. Istuin pihalla rappusilla tupakilla. Oli ihana sää, aurinko paisto ja lämmin ilma. Mutta miksi sisälläni on kauhee myrsky. Myrsky raivoaa vaikka tuntuisi hyvältäkin. Ahdistus ei jätä mua rauhaan edes silloin kuin on hyvä olo, se puskee läpi, etten vain unohtaisi olla sairas. Itsetuhoiset ajatuksetkin puski päälle vaikken niitä kummemmin ajatellut. Mieleeni muistui, että mummulla on kaapissa jonkusortin teriä. Onneksi en tarttunut tilaisuuteen. En kestäis jos multa vietäis osastolla vapaakulut pois. En kestäis olla sisällä vain. Menisin entistä enemmän sekasin. Satuttaisin itseäni pahemmin jos joutuisin vain olemaan neljänseinän sisällä.
yksi ystäväni laittoi viestä mulle näin.
Ajattele vaikka, että jokainen viilto ittees on viilto mun sydämeen. Silloin kun ystäväni laittoi tämän viestin purskahdin lohduttomaan itkuun. Ilman tätä viestiä, olisin tarttunut terään ja katsonut kuinka veri valuisi pitkin käsivarttani. Tosi ystävät on kuin enkeleitä!
oon meressä,
tuntuu kuin vajoaisin vain syvemmälle ja syvemmälle.
löytäisin itseni pian mariaanien haudasta.
En pysty hengittämään, jos hengitän hukkuisin silloin.
En tiedä mitä tehdä, että pääsisin takaisin pinnalle hengissä.
Liian raskasta nousta pintaan, mutten tahtoisi vajota syvemmällekkään,
en tahtoisi päätyä sinne mistä paluuta ei ole.
Enkä tahtoisi palata takaisin maanpäälliseen helvettiini.
En tiedä mikä olisi oikea tie taikka ratkaisu tähän kaikkeen. Anteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti