Taas oon tuhoamassa itteeni ja omaa elämääni. Pää pilvessä. Tuntuu hyvältä olla ajattelematta mut silti ajatella kokoajan kaikkee paskaa ja syvällistä. Tää fiilis on uskomaton. Ahdistaa mut silti on hyvä fiilis. Oonko masokisti, vai mitä?
Se tunne, kun elämältä lähtee pohja. Se, että sairastuu kaiken muun paskan keskellä. Et pysty itse hallitsemaan elämääsi, koska sairaus hallitsee sinua!
perjantai 14. syyskuuta 2018
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
5.9. 2018
Kaikkee pitäis jaksaa, kaikkeen pitäis pystyy. Mä en oikeesti vaan jaksa. Ahdistaa jatkuvasti, itsetuhoset ajatukset ovat pinnalla enemmän kuin pitkään aikaan, johtuu varmaan voxran nostosta. En mä vittu jaksa. Kokoajan sellanen ranteet auki fiilis. Voisin tappaa itseni, vaikkapa hukuttautumalla. Ei muuta ku tiiliskivi ja köyttä siinähän se. En pysty avautumaan kellekään. Mä räjähän justiinsa. Mä oon pato joka pian murtuu...
Ja nää jalat. Mulla on kokoajan melkeempä sellanen tunne, että joku koskettelee mun jalkoja. Se tuo lisää ahdistusta ja lisäksi pelkoa ja tuskaa...
Loppuuko tää ikinä?
torstai 8. maaliskuuta 2018
...
Mä en jaksa enää... Liikaa paineita vaan päällä. Meen äidille otan siltä insuliinikynän ja pistän itteeni, sitte pääsisin haudan lepoon...