En tiedä mitä tehdä. Pääsin yhestä hullusta eroon, mutten itsestäni. Huominen ahistaa ja jännittää. Oonkohan taas vetäny jotain roolia täällä osastolla, itse kun en sitä huomaa. Oma ohjaaja kuntoutuksesta oli/on huolissaan, että jos vedän jotain roolia osastolla, hän kun on kuitenki mut jo tuntenut nelisen vuotta.
Huomiseen hoitoneuvotteluun tulee kuitenkin 7 ihmistä mun lisäksi. Fuck!!! Inhoon olla ns. huomion keskipisteenä.
Itsetuhoset ajatukset on kokoajan pinnalla. Mietin jo, että raapisin käden just parantumassa olevat kohat verille, mut en tiedä. Elämä vaan suistuu raiteiltaan. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti